Vihreä siirtymä Suomessa - Vaikutukset yrityksiin ja talouteen

Tervetuloa webinaariin kuulemaan vihreän siirtymän näkymistä Suomessa sekä siirtymän vaikutuksista yrityksiin ja talouteen. Webinaari pohjautuu Nordean vihreän siirtymän raporttiin, joka julkaistaan 9.4.2024.
Vihreä siirtymä vaatii toteutuakseen taloudellisia kannusteita, joilla on vaikutuksia niin investointeihin, inflaatioon kuin ihmisten taloudellisen hyvinvointiin. Suomi on ollut vihreän siirtymän eturintamassa etenkin energiatuotannon osalta, mikä antaa Suomelle hyvät asetelmat vihreän siirtymän seuraavassa vaiheessa, jossa globaalia teollisuustuotantoa muutetaan vihreämmäksi. Vihreä siirtymä tarjoaakin Suomelle mahdollisuuksia kasvattaa tuotannon arvonlisää ja samalla vähentää riippuvuutta ulkoisesta energiasta vähentäen talouden häiriöalttiutta.
Noin neljännes suomalaisista pörssiyhtiöistä on asettanut ulkopuolisen tahon vahvistamat, tieteeseen perustuvat tavoitteet kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen. Pörssiyhtiöiden suorat Suomessa tapahtuneen toiminnan päästöt ovat kuitenkin viime vuosina kasvaneet. Rahoittajien rooli yhtiöiden päästövähennyksiin vaikuttamisessa nousee entistä suuremmaksi tulevina vuosina ja tämä myös näkyy jo tällä hetkellä velkapääomamarkkinassa. Vuonna 2023 suomalaiset yritykset hakivat merkittävän osan joukkovelkakirjarahoituksestaan vihreillä tai kestävyystekijöihin sidotuilla joukkovelkakirjalainoilla, mikä heijastaa markkinoiden kasvavaa roolia kestävyyskysymyksissä ja vihreässä siirtymässä.
Keskustelemassa ovat Nordea Marketsin ekonomisti Juho Kostiainen sekä Nordean kestävän rahoituksen neuvonnasta Suomessa vastaava Juho Maalahti.
Voit lähettää Juholle & Juholle kysymyksiä ilmoittautumissivun kautta etukäteen tai webinaarin aikana.
Keskustelun aiheita webinaarissa:
- Miten vihreä siirtymä ja sen kannusteet vaikuttavat investointeihin, inflaatioon, korkoihin ja verotukseen?
- Vihreän siirtymän eteneminen ja sen vaikutukset Suomen talouteen.
- Vihreän siirtymän tarjoamat mahdollisuudet ja sudenkuopat Suomelle.
- Näkyykö vihreä siirtymä suomalaisten yritysten päästötaseessa?
- Voiko listayhtiöiden aktiivisella omistajaohjauksella vähentää Suomen GHG-päästöjä?
- Miten vihreää siirtymää katsotaan velkamarkkinoilla?
- Rahoitusmarkkinoiden rooli siirtymän tukemisessa
Tervetuloa linjoille!
Nordea
Etkö ehdi linjoille? Ilmoittaudu joka tapauksessa, niin lähetämme sinulle tallenteen jälkikäteen. Voit myös välittää kutsun eteenpäin asiasta kiinnostuneelle kollegallesi.
Webinaarin tiedot:
- Päivämäärä: ke 10.4.2024
- Kellonaika: klo 11.00 - 11.45
- Kesto: 45 min, sisältäen Q&A
- Kieli: webinaari pidetään suomeksi
Meet the people

Juho Kostiainen
Juho Kostiainen seuraa ja analysoi Suomen taloutta ja asuntomarkkinoita. Aiemmin Juho on seurannut niin Suomen kuin Kreikankin taloutta virkamiehen silmin valtiovarainministeriössä, Suomen Pankissa ja Euroopan komissiossa.

Juho Maalahti
Juho vastaa Nordeassa kestävän rahoituksen neuvonnasta Suomessa, työskennellen tiiviisti suuryritysasiakkaiden parissa. Hän seuraa aktiivisesti kestävän rahoituksen markkinakehitystä.